Kolmen kuukauden koronatilannekatsaus

Koputetaan puuta, mutta näiden kolmen kuukauden (ja parin viikon) jälkeen Suomessa voi jo todeta, että koronakriisin ensimmäinen aalto on ohi. Hallitus on alkanut poistaa aiemmin määritettyjä rajoituksia ja yhteiskunta avautuu. Moni on jo siirtynyt erityistilasta normaaliin – oluelle terassille, sukulaisten luo kylään ja lukemaan lehdistä aidosti tärkeiden uutisten sijaan Juha Miedon mämmiseikkailuista.

Tässä vaiheessa voisi tehdä tilannekatsauksen pandemian tämänhetkiseen tilaan. Kerrataan aluksi tapahtunut. Vaikka koronavirus oli tietysti ollut uutisissa jo vuoden alusta, kriisitilaan Suomessa siirryttiin suunnilleen 13.-16.3, jolloin aihe alkoi vallata lehdistöä ja hallitus alkoi pitää pitkiä kriisikokouksia, lopulta ottaen valmiuslait käyttöön. Samalla koronatartuntojen lukemat alkoivat kasvaa, Suomessa ja muualla. Ne seurasivat ensin eksponentiaalisia käyriä. Näytti siltä, kuin kohta kaikki olisivat sairaana ja kuoleman portilla. Sitten käyrät alkoivat käyttäytyä yhä maltillisemmin, lopulta pysähtyen.

Meidän perheellemme poikkeuksellisen tilanteesta teki se, että esikoisemme syntyi  juuri kriisin alkaessa. Olen kirjoittanut tilanteesta laajemmin Facebookiin, mutta kerrataan vielä olennaisin: pandemia jätti meidät suurelta osalta yksin. Olimme suunnitelleet turvautumista isovanhempien apuun, ystävien apuun, kaikkeen apuun mitä löytyy – nyt olimme tilanteessa, jossa hädin tuskin pystyimme luottamaan edes lakisääteisiin terveystarkastuksiin ja muihin yhteiskunnan palveluihin.

Onneksi kuitenkin asumme Tampereella, jossa saatoimme luottaa siihen, että yliopistollinen sairaala oli lähellä ja palveluverkko toimisi. Luonnollisesti pandemian kaltaiset kriisit konkretisoituvat jokaiselle aina paikallisen tason mukaan, oman kaupungin, kylän tai muun laajemman alueen tasolla. Itsellenikin oli aina tärkeintä sen suhteen, millaisia päätöksiä voisi tehdä ulkona liikkumisen suhteen se, miltä tilanne näytti juuri Pirkanmaalla. Tilanne onkin näyttänyt Pirkanmaalla hyvältä. Tartuntaluvut olivat alussa väkimäärään nähden ja maan skaalalla verraten suuria, mutta lopulta kuolemien määrä on jäänyt verrattain pieneksi. Tätä kirjoittaessa koko TAYS:n alueella kuolleita on ollut kolme.

Luvut ovat olleet muuhun Eurooppaan verrattuna pieniä koko Suomesta. Hallituksen suorittamien toimien kanssa kulki käsi kädessä yleinen koronatietoisuuden herääminen. Katujen tyhjetessä uusien tartuntojen päivittäiskäyrät alkoivat myös laskea. Kevään koittaessa ja lehtien palatessa puihin myös ihmisten toivo alkoi palailla. Ehkä Suomi selviäisi suurinta osaa muusta Euroopasta pienemmin vaurioin. Nyt ollaan jo lähellä normaalia, vaikka kaupoissa olevat pleksilasit ja edelleen ajoittain näkyvät kasvomaskit muusta muistuttavatkin, samoin kuin oma välittömästi kääntyvä pääni, kun jossain kuuluu yskäisy.

Kahle on poliittinen julkaisu, ja varmasti lukijoita kiinnostaa koronakriisi eniten juuri poliittisessa mielessä. Ovathan kriisin aikana tehdyt päätökset sellaisia, että ne liittyvät hyvinvointivaltion perusaatteisiin, terveydenhoidon ja hoivan rooliin yhteiskunnassa, ammattilaistiedon ja julkisen keskustelun mittasuhteisiin, perusoikeuksiin sekä tietenkin kaiken tämän vaikutuksiin talouteen. Kaikki ei toki riipu politiikasta. Jokin rooli on pakostakin esimerkiksi sillä, että suomalaiset ovat olleet jo ennen rajoituksia hyvin suurta etäisyyttä pitävä kulttuuri, ja kesän alkaessa sään kausivaihtelu vaikuttanee myös.

Näillä näkymin tehdyt toimet olivat oikean mittasuhteisia – eivät liian löysiä, mutta eivät myöskään liian tiukkoja. Tasapainottelu on ollut tärkeää. Itse esitin somessa ja muualla ajoittaista kritiikkiä hallituksen toimia kohtaan, ja jos olisin ollut päättämässä, olisin todennäköisesti joissain otteissa ajanut tiukempia toimia kuin mitä toteutettiin. Tällaiset toimet olisivat siis nykytiedon valossa olleet todennäköisesti tarpeettomia. Tässä mielessä siis kriisi toimii itsellekin oppimisen ja kehittymisen kohteena, ainakin sen suhteen, että yksi ihminen ei tiedä kaikkea. Etenkään minä.

Tällä hetkellä tietysti ollaan iloisimpia, että ei menty löysimmän kautta. Vastaesimerkin tarjoaa vieressä oleva valtio, tai oikeastaan siis molemmat tärkeät rajanaapurimme. Venäjän todellisesta tilanteesta tietysti tiedämme lähinnä sen, ettemme tiedä siitä mitään, mutta Ruotsi osoittaa sitä vielä selkeämmin, mitä erilaiset ”ei tämä virus nyt niin tappava ole” -teoriat olisivat Suomessa käyttöönotettuna voineet aiheuttaa. Ruotsissa pyrittiin ihmisten suojaamiseen kehotuksilla, ei suorilla rajoituksilla. Kehotukset eivät silti riittäneet vanhojen turvassa pitämiseen.

Muissa pohjoismaissa viruksen tappamien määrä on jäänyt toistaiseksi muutamiin satoihin. Ruotsissa uhreja on jo 5000, ja määrä kasvaa. Ruotsin tilanteesta on jo syytetty esimerkiksi Jari Ehrnroothin toimesta sosialismia. Ehrnoothin mukaan Ruotsissa vallalla on ”totaalidemokratia”, jossa ”keinona on valtiojohtoinen edistysoppi, joka usein liittyy sosialistiseen idealismiin ja messiaaniseen unelmaan sovusta ja rauhasta.” Siihen ei vastata, miten Ehrnroothin sosialistiseksi katsoma Suomi on paremmin kriisistä selviytynyt. Sen koommin ei Jarin kommenteista selvene, mitä edustavat esimerkiksi Trumpin ja Brasilian Jair Bolsonaron toimet, joita toiset pitävät oikeistopopulismin tai jopa kapitalismin lopullisen tehottomuuden ja mädännäisyyden kriisin edessä.

Tietenkin jokaisella on houkutus syyttää juuri oman tiimin vastapelaajia epäonnistumisesta, ja maailmanlaajuinen kriisi tarjoaa mahdollisuuksia tähän kaikista kuviteltavista näkökulmista. Todetaan silti, että olemassa olevilla ideologialla ei ole ollut määräävää roolia siinä, mitä kriisiratkaisut ovat olleet ja miten ne ovat toimineet. Vasemmistolaiset ja oikeistolaiset, liberaalit ja konservatiivit, demokratiat ja diktatuurit ovat vaihtelevasti toteuttaneet liian löysiä, sopivan tiukkoja tai liian tiukkoja toimenpiteitä.

Monet eniten kriisissä epäonnistuneet ovat olleet populisteja. Ruotsin osalta voinee syyttää ennemmin liiallista teknokratiaa. Paikalliset päättäjät turvautuivat jo virkamiesvetoisen ruotsalaisen järjestelmänkin takia koronatsaari Tegnellin selän taakse menemiseen. Vaikka miten luottaisimme asiantuntijoihin, on poliittisen järjestelmän viimekätinen asiantuntija aina lopulta päättäjä – poliitikko, joka tekee päätökset, joutuu myös hankkimaan tarpeeksi tietämystä arvioidakseen omien päätöstensä vaikutusta. On oltava tarpeeksi tiukka tekemään tiukkoja päätöksiä, vaikka se, mihin voi luottaa, olisikin hämärän peitossa. Kriisi on tilanne, jossa joutuu kulkemaan pimeässä.

Tiukempiakin päätöksiä haluttiin. Osa väläytteli kriisin aikana ulkonaliikkumiskieltoja ja muita tämän kaltaisia toimenpiteitä. Miten paljon pahempaan talousshokkiin esimerkiksi ulkonaliikkumiskielto olisi johtanut? Kriisin aikana kansalaisvapauksia jouduttiin rajoittamaan, ja monien mielestä niitä olisi pitänyt rajoittaa rutkasti enemmän – usein monien niistä, jotka ovat tätä ennen olleet eniten huolissaan siitä, että punavihervasemmisto on tuhoamassa demokratiaa, sananvapautta ja kaikkea muutakin hyvää.

Kuitenkin todennäköisesti tulevat kuukaudet osoittavat, että liian tiukat toimenpiteetkin olisivat olleet huono juttu. Jo nyt hirvittää se talouslasku, mikä väistämättömistä toimista on tullut, mutta vielä kovemmista toimista olisi seurannut vielä enemmän ongelmia. Totta kai oppositiolle tilanne on siinä mielessä helppo, että he pystyivät vaatimaan kovimpia mahdollisia toimenpiteitä samalla tietäen, että mitä enemmän talous romahtaa, sitä enemmän nämä pystyisivät vastaavasti syyllistämään siitä hallitusta.

Oppositiolla on ollut asiallisiakin kritiikkejä hallitusta kohtaan – lentokenttäsekoilun ja maskikauppojen kaltaisia tilanteita ei olisi halunnut kukaan. Silti, vastaavanlaisia virheitä on tapahtunut muissakin valtioissa, niissäkin jotka ovat saaneet eniten kiitosta kriisin hoitamisesta. Rapatessa roiskuu, ja kriisiä ratkaistaessa tehdään väistämättä myös virheitä. Kysymys on siitä, olisiko jokin muu kokoonpano hoitanut kaiken täydellisesti. Reaalimaailmassa toimivaa hallitusta on aina helppo verrata johonkin ideaalimaailmassa toimivaan vaihtoehtoon.

Toki monella, esimerkiksi minulla, pääasiallinen kritiikin kohde liittyi kasvonaamioihin. Tai pikemminkin siihen, miten niihin liittyviä suosituksia tai jopa velvoitteita on vähätelty julkisessa keskustelussa yhtenä mahdollisena vaihtoehtona toisen aallon tapauksessa suoritettavaksi toimeksi. Olen edelleen sitä mieltä, että jos toinen aalto tulee ensimmäisen voimin tai vahvemmin, erilaisia maskien laajaan käyttöön perustuvia ratkaisuja tulisi edelleen vahvasti harkita. Kun jo nyt erilaiset maskivelvoitteet tavallisille kansalaisille ovat olleet hyvin tuloksin käytössä eri maissa, maskikeskustelu tuntuu yhä enemmän Suomessa menevän siihen, että maskit kyllä toimivat käytännössä, mutta entä se teoria?

Kasvosuojainten yksi tärkeimmistä pointeista on kuitenkin silti ollut toimia muistutuksena siitä, että kriisi ei ole ohi. Vielä nytkin jokainen yksittäinen kasvosuojus mitä kadulla näkyy, samoin kuin kauppojen pleksilasit ja muut, muistuttaa siitä, että pandemia on olemassa. Se ei ole ohi, vaikka mediat alkavat taas täyttää uutiset eskimopuikoista ja persujen toilailuista. Se ei ole ohi, vaikka nyt pääseekin terassille, mökille ja kesägrillailemaan. Akuutista vaiheesta on siirrytty ennustetulla tavalla pitkään sotaan, vaikka se tällä hetkellä joillekin saattaakin näyttää toisen maailmansodan länsirintamalta vuonna 1940. Kirjoitettavaa tulee olemaan aiheesta vielä paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *